Saatanan ääliö ja yksi pieni juttu

TAJUATKO SÄ SAATANAN ÄÄLIÖ, ETTÄ SÄ ET HALUA MUA!?

Hetkittäin musta tuntuu, että olen jo pari vuotta yrittänyt huutaa sulle näin. Milloin mistäkin syystä. Vaan sä olet sitkein pässinpää, jonka mä tiedän. Moni muu olisi luovuttanut aikaa sitten. 

Huusin niin, kun sun asunto oli juuri irtisanottu ja sun tavarat oli kannettu meidän kotiin. Sä tuumit vain jotain joo-joota ja pistit hyllyjä seinään Murun kanssa. 

Mä oon ollut varmasti maailman vaikein sub, kun oon kipuillut milloin mitäkin, enkä oo itsekään tiennyt kuka tai mikä mä olen. Oon paiskonut pantaa menemään, vaikka olen useamman kerran luvannut, että niin ei tehdä. Silti sä oot aina sanonut, et tuu syliin. Aina oot kuunnellut, vaikka aina mä en ole osannut puhua. Aina, koko ajan, joka kerran, sulle on ollut tärkeintä se, että miten mä voin. 

Yhtä ainutta kertaa näinä vuosina sä et ole sanonut puolta sanaakaan siihen suuntaan, että josko tää olis nyt tässä. Se on tosi hämmentävää, koska olisi epäilemättä ollut välillä helppo lyödä hanskat tiskiin. Samalla oon siitä tosi kiitollinen. Jos sä olisit ollut ees vähäsen kiikun kaakun siitä kannattaako tässä olla, niin en tiedä. Asiat olisi luultavasti olleet tosi tosi tosi paljon vaikeampia. 

Mutta niin. Sit olisi vielä yksi pikkuinen juttu. Sellainen pieni esine, jonka sä otit puheeksi, kun tavattiin toista kertaa. Muistan ikuisesti sen, kun yhtenä kesäiltana puhuttiin sormuksista. Mun sisuskalut meni aivan täysin solmulle. Niin pelottava ajatus se oli. 

Siitä on kulunut aikaa yli kaksi vuotta. Olemme sivunneet sormusasiaa monesti, mutta olen niin monta kertaa luistanut asiasta, että sä olet luultavasti luopunut jo toivosta. 

Tänään mä olen valmis myöntämään tämän. 

Oikeaa hetkeä tälle ei tule. Mua pelottaa ja tulee aina pelottamaan. Sormus on mulle se suurin lupaus - ja se lupaus on ikuinen. Mä pelkään, että teen sen taas kerran turhaan. Pelkään, että se lupaus ja luottamus petetään taas. Pelkään, että muhun sattuu. Pelkään, että mä menen taas rikki, enkä tiedä selviänkö siitä enää. Olen sanonut, että sä olet mun elämäni viimeinen yritys. Viimeinen mahdollisuus. Pelottaa. 

Lupaatko pitää mua kädestä, jos mä silti uskallan astua yli tän kynnyksen? Lupaatko pitää mua sylissä yöllä sittenkin, kun mä olen vanha? Lupaatko suojella mua ikuisesti, koska mä olen sun?

Sormus on se suurin lupaus. Sitä ei heitellä, sitä ei palautella, kun on vaikea hetki. Se laitetaan sormeen - ikuisuudeksi. 

Lupaatko? Mä lupaan.