Pyhä vala

Tauko on ollut pitkä - kaikessa - kirjoittamisessa, leikeissä, dynamiikassa. Suhde on ollut ja pysynyt, vaikka ajoittain se onkin epäilemättä ollut vain ja ainoastaan Sinun ansiotasi. Olen kipuillut, olen käpertynyt itseeni, olen työntänyt Sinua pois ja ajanut ylitsesi kuvitteellisella (ja pinkillä) puskutraktorilla mennen tullen. 

Olen kaivannut. Sinua. Meitä. Itseäni. Leikkejämme. Dynamiikkaamme. Arjen tehtäviä, sääntöjä, kuria, mutta kenties kaikkein eniten varmuutta. 

Se on hassua. Kun lähdimme tälle tielle ja teimme ensimmäisen 24/7-sopimuksemme, se sopimus tuntui niin suurelta, vahvalta ja pyhältä asialta, että se sai minut uskomaan asioihin, joihin en muuten osaa edes ajatella uskovani. Uskoin meihin. Uskoin ikuisuuteen. Uskoin - myös itseeni. 

Nyt olen kompuroinut. Olen päättänyt dynamiikkamme aivan liian monta kertaa. Olen ajanut Sinut ahtaalle. Olen näyttänyt, etten taivu, jos en halua taipua. Toisaalta, se taisi valitettavasti olla tarpeen, jotta pääsimme eteenpäin siinä arjessa, jossa olemme tasavertaisia.

Olemme puhuneet paluusta 24/7-dynamiikkaan, vaikka minusta tuntuukin siltä, että oikeammin meidän on rakennettava meille uusi alku. Aiemmat yritykset eivät ole kantaneet. Olemme hukkuneet arkeen. Nyt jotain olisi tehtävä toisin. 

Olen sanonut Sinulle, että koen vaikeaksi ottaa tästä omaa paikkaani - päästää Sinua omaan rooliisi. Sanoin myös, että sinällään olen valmis tekemään sen, koska mitä muita mahdollisuuksia meillä on? Me molemmat kaipaamme dynamiikkaamme. 

Vaan. Suurin kysymys lienee se, että… Miten luodaan pyhä vala uudelleen, kun se on jo revitty ja murskattu mennen tullen? Miten antaa lupaus, johon luottaa? Minä tarvitsen sen. Tarvitsen varmuuden siitä, että suhteemme on jotain niin ainutlaatuista ja arvokasta, että halusi suojella minua menee kaiken muun edelle. Tarvitsen tiedon, että olen turvassa kanssasi ja se olotila on pysyvä. Haluan tietää, että riitän. Haluan uskoa, että olemme yhäkin ja aina ne maailman paskimmat polyamoriset, koska haluan tietää, että Sinä olet minun ja minä saan olla Sinun loppuelämäni, eikä siinä vain ole tilaa muille. Olen kipuillut ihan liikaa sitä, mitä kaikkea minun pitäisi Sinulle suoda. Haluan taitella siitä kivusta veneen ja päästää sen merille. Haluan tietää, että riitän, koska se, mitä meillä on, on lopulta kaikki mitä haluamme. Me kaksi - ja Muru. 

Lupaa minulle, että saan olla narttusi ja pikkuisesi aina. 

Lupaa, että suojelet minua kaikin tavoin. 

Lupaa, että rakastat, nyt, tänään, huomenna, torstaina, ikuisesti. 

Lupaa, ettet satuta - muilla tavoilla kuin niillä, joista yhdessä olemme sopineet. 

Lupaa. 

Ja minä lupaan olla narttusi. Aina.