Taidan tässä kohtaa hyväksyä sen, ettei blogista ja tästä instatilistä tullut sellaisia kuin kuvittelin. Kenties valtasuhteilu laajenee pikkuhiljaa pieneen, salaiseen päiväkirjaan, johon mahtuu muutakin.
Tänään mielessäni on kuitenkin kaksi asiaa, jotka vahvasti liittyvät arjen valtasuhteisiin.
Minulla on ollut panta nyt taas liki viikon verran. Toivon täydestä sydämestäni, että tällä kertaa se viimein olisi se loppuelämän panta. Pieni epävarmuus kuitenkin kalvaa. Epävarmuus liittyy lähinnä siihen, että miten koskaan oikeasti saamme tämän toimimaan keskellä kiireisiä ruuhkavuosia, jotka vielä meidän tapauksessamme ovat hyvin pidennettyjä sellaisia.
Sinun kohdallasi voisi pahimman ajatella olevan jo ohi. Lapsesi ovat aikuisia, siis ne biologiset lapsesi. Eläkeikään olisi pikkuisen reilut kymmenen vuotta.
Minullakin pahin saattaisi olla jo helpottamassa. Isot lapset ovat isoja. Pari jo omillaan. Vaan kun päätin haluta lisää lapsia ja lopulta sinä päätit haluta minut - ja lapset. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Eletään arkea kahden melko pienen lapsen kanssa.
Muru on iältään meidän välimaastosta, mutta kärsinyt terveysongelmista monta vuotta. Välillä mietin, että elämme kummallista elämänvaihetta. Ikää on jo sen verran, että se on tuonut mukanaan niin hyvää kuin pahaakin. On pakko myöntää, ettei ole enää ihan nuori. Meillä on tuore rakkaus, joka tarkoittaa, että olemme useammallakin tavalla kuin teinejä, mutta kuitenkin vahvasti elämän opettamia aikuisia. Ikää ja aikuisia lapsia on siinä määrin, että voisimme hyvin olla mummi, ukki ja pappa, mutta aamulla herätään viemään nuorin päiväkotiin, hoidetaan yövalvomiset ja itkupotkuraivarit. Tosin ajoittain myös allekirjoittanut on ainakin hyvin lähellä niitä itkupotkuraivareita, mutta hetki ja päivä kerrallaan ollaan pärjätty.
Mutta niin. Panta. Se on ollut liki viikon. Olisin toivonut, että se olisi näkynyt arjessamme selkeämmin tällä viikolla, olisin toivonut, että olisimme päässeet leikkimään ja vähintäänkin, että olisimme ehtineet puhua…
Noh. Niin. Miten siinä puhut tai piiskaat, kun yksi pieni lapsi on flunssan vuoksi koko ajan kotona, valtasuhteen toisella osapuolella on kenties vuoden kiireisin työviikko menossa, joka ilta on jotain.
Ei voida paljon muuta kuin luvata, että tehdään parhaamme. Suhteessa ja arjessa.
Toinen asia, josta halusin kirjoittaa, on se, että taidan nyt myöntää, että omat fiilikset, tarpeet ja halut kulkevat aalloissa. Viime kesänä tunsin vahvasti halua sille, että opetat minut olemaan se, mitä haluat. Janosin rangaistuksia, joilla näyttäisit minulle paikkani.
Nyt huomaan, että valtasuhde ajattelun keskiössä onkin enemmän sellainen vahva tarve läheisyydelle, huolenpidolle ja hellyydelle. Minulla on panta merkkinä siitä, että kuulun sinulle ja sinä saat käyttää minua juuri niin kuin haluat ja milloin haluat, mutta samalla minä olen sen sinun arvokkain omaisuutesi, josta pidät huolen, pidät lähellä ja turvassa ja silloin, kun et satuta minua, käsiesi kosketus säteilee rakkautta ja lämpöä.
Luulen, että tämän hetkinen vaihe liittyy vuodenaikaan. Pimeys ja pitkä syksy kutsuvat käpertymään peiton alle, sohvan nurkkaan, kotiin ja syliisi.
