Kuka minä olen?
Tänään ajattelin, että olisi hyvä hetki avata, että kuka minä olen? Kuka on näiden tekstien takana? Kirjoitan instaa ja blogia anonyyminä lähinnä lähipiirini vuoksi. Toisaalta myös suojellakseni itseäni.
Voin kertoa, että todennäköisesti olen epätodennäköisimpiä ihmisiä, joita keksit, kun kuvittelet tämän blogin kirjoittajaa. Ja haluan sellaisena myös pysyä. Olen polyamorinen ja kinky, mutta olen myös demiseksuaali ja hyvin tarkka omista rajoistani. Ahdistun, jos väärä ihminen tulee lähelle väärällä tavalla. Ahdistun oletuksista, että polyamorisenq olisin jotenkin avoin suhteille tai seksille kenen kanssa vain. Liityttyäni BDSM-baarin keskustelufoorumille sain parikin ”kaipaisitko uutta/toista domia”-yhteydenottoa enkä nyt muista olinko enemmän ahdistunut vai ärsyyntynyt niistä? Juuri tästä syystä valinta alkaa käyttää pantaa muistuttavaa kaulakorua oli vaikea. Pelkään, että joku tajuaa asian ja lähestyy väärällä tavalla. Samasta syystä minua pelottaa ajatus siitä, että kenties joskus menisimme bileisiin - minä ihan oikea panta kaulassani. Pelkään, että paikalla on ihmisiä, joille panta edustaa muuta kuin meille.
Minä olen minä. Olen Pieni ja minulla on Minun Isäntäni. Olen hänen omaisuuttaan - ja pelkästään se pitää minut turvassa.
Kuka sitten olen? Olen lähemmäs viisikymppinen suurperheen äiti. Suurin osa lapsista on jo aikuisia, mutta pari pitää vielä kiireisenä. Raskaudet ja imetykset ovat muovanneet vartaloani ja lisäksi minulla on ylipainoa. Tiedän vartaloni vahvuudet, mutta minulla on myös runsaasti epävarmuutta ulkonäöstäni. Tämä ei niinkään koske Isäntääni tai Murua, tiedän kyllä kelpaavani heille juuri tällaisena kuin olen. Sen sijaan, kun Isännän kanssa pohdimme, että voisimme joskus mahdollisesti (huomatkaa hyvin monta ehkä-tekijää) mennä BDSM-bileisiin ja siinä suhteessa tunnen vahvaa epävarmuutta.
Olen ollut naimisissa yli puolet elämästäni. Vähän toistakymmentä vuotta sitten rakastuin avioliittoni ulkopuoliseen mieheen ja siitä käynnistyi tapahtumasarja, jonka vuoksi tajusin olevani polyamorinen ja, että se on aviomiehelleni ok. Myöhemmin tajusin, että olen ollut polyamorinen luultavimmin aina, nuorena en vain tiennyt sille nimeä. Polyamoria on tarkoittanut minulle sitä, että minulla on ollut mahdollisuus muodostaa useampia vakavia ja pysyviä ihmissuhteita. Olen aina hakenut kumppania, joka rinnastuisi ikään kuin aviomieheeni. Mitkään kevyet tai satunnaiset suhteet eivät ikinä ole olleet minun juttuni.
Isäntä tuli elämääni viime vuonna. Hän otti nopeasti sydämelleen koko perheeni ja tuli osaksi arkeamme. Minun on ollut hyvin vaikea uskoa sitä, että tämä ylipäätään on mahdollista, mutta - ON SE!
Olen osa-aikatöissä. Teen töitä yrittäjänä ja työtehtäviini kuuluu monipuolisesti toimistotöitä, erityisen tuen tarpeessa olevien ihmisten kanssa toimimista ja luovan alan tehtäviä. Työskentelen osa-aikaisesti, koska olen aiemmassa elämässäni polttanut itseni niin pahasti loppuun, etten ole siitä vieläkään täysin toipunut.
Olen aina rakastanut eläimiä ja luontoa. Minulla on aina ollut lemmikkejä ja tykkään liikkua luonnossa. Pidän monipuolisesti taiteista ja tarinoista.
Kuten jo kerroin, olen demiseksuaali. Olen aina tarvinnut hyvin vahvan tunnesiteen ja tunteen, että olen turvassa, voidakseni harrastaa seksiä uuden ihmisen kanssa. Turvallisuudentunteeni on hyvin hauras ja siksi olen mielelläni vähän sivussa.
Mitä enemmän mietin, sitä enemmän tunnistan itsestäni kinky-piirteitä elämän varrelta, vaikka varsinaisesti löysin tämän puolen itsestäni vasta Isännän tapaamisen myötä. Tänään juuri löysin itseni miettimästä, että olen lapsuudessa saanut kerran piiskaa äidiltäni. Se oli äärimmäisen noloa, vahvimpana muistan juurikin nolouden tunteen, en niinkään kipua. En muista edes mitä olin silloin tehnyt. Sen sijaan muistan, että erään ystäväni kanssa leikimme leikkiä, jossa piti riisuutua alasti, käyttää jotenkin noloja vaatteita ja jollain tapaa myös piiskan saamisen uhka liittyi leikkiin. Se oli tosi jännittävää. Veikkaan, että olimme tuolloin ala-aste-ikäisiä.
Muistan löytäneeni seksuaalisuuteni ja kiinnostukseni seksiin melko varhain. Löysin isäni pornolehdet ja -elokuvat ja niihin tutustuin salaa. Samoin Reginan Naisten unelmat tuli luettua moneen kertaan. Muistan erilaisten hyväksikäyttö-fantasioiden olleen jännittäviä ja tutustuessani omaan kehooni mietin miltä se tuntuisi, jos orgasmeistani päättäisi joku muu.
Ennen Isäntää minulla ei ole ollut kumppania, jonka kanssa voisin toteuttaa tätä puolta itsessäni ja siten se on osin ikään kuin unohtunut. Se on ollut jotain, joka ei kuulu minulle. Tiedostan kyllä, että pornossa tämä aihe on kiehtonut minua koko ajan.
Vuosi sitten aloitimme Isännän kanssa varovaiset keskustelut BDSM:ästä ja täytyy sanoa, että on tämä kyllä ollut melkoinen matka. Vuosi sitten kesällä listasimme asioita, joita voisimme kuvitella tekevämme ja mitä emme tekisi. Voi kuinka erilaisen listan tekisinkään tänään (kenties teen sen huomenna). Olen oppinut tällä matkalla aivan suunnattoman paljon itsestäni.
Olen ollut koko ikäni selviytyjä. Se, joka pärjää ja jaksaa aina. Suurperheessäni olen ollut kippari, joka ohjaa laivaa ja pitää kaikki narut käsissään. Olen kasvanut perheessä, jossa naisenergia oli vahvana - tytöt ja pojat olivat täysin samalla viivalla. On ollut vaikeaa hyväksyä se, että minä voin oikeasti luopua hallinnasta. Voin antaa toisen päättää. Voin itseasiassa haluta olla jokin, jota toinen voi käyttää omien halujensa tyydyttämiseen ihan kuinka vain haluaa. Ja tyydyttää minut uudelleen ja uudelleen - myös sitten, kun en enää oikein jaksaisi.
Olemme kulkeneet Isännän kanssa hurjan matkan, mutta tiedostan, että se on monella tavalla vasta ihan alussa. Ja se on hyvä.
