Matkalla ja rangaistuksia

Se on hassua, miten vaikealta asioista puhuminen edelleenkin tuntuu. Ajoimme tänään pitkän matkan ja juttelimme samalla yhtä ja toista - pääasiassa kuitenkin dynamiikastamme. Matkalla ajattelin ensisijaisesti kahta asiaa. Sitä, että pysähtyisimme jonnekin, ihan mihin vain, vaikka huoltoaseman parkkipaikalle vähän syrjemmälle ja käskisit minua ottamaan lempileluni ja tekemään sillä itselleni orgasmin siinä paikassa. 

Toisaalta matkalla puhuimme rangaistuksista, joita et yhäkään käytä. Pistin sinut arpomaan viisi rangaistusta, jousta osui kaksi kertaa piiskausrangaistus, odotusrangaistus, pakotettu asento ja rivien kirjoittaminen. En pakannut piiskausvälineistä kuin silikonisen läimäyttimen mukaan, mutta se sopii rankaisuun oikein hyvin. Mietin autossa, että mitä jos alkaisimme jonnekin sivuun ja piiskaisit minua läimäyttimellä siellä. Ajatus kiihotti minua niin paljon, että housuni taitavat olla melko märät. 

Mitä muuta ajattelen rangaistuksista? Odotusrangaistus on toki tällä reissulla vähän hankala. Tai mietin miten se osuu ja sekoittuu iltarutiiniimme. Joudun odottamaan sinua siinä joka tapauksessa. Entä odotus? Odotanko sinua saunalla illalla? Vai odotanko sinua ensin rangaistuksena ja sitten teemme iltarutiinin yhdessä? Asentoharjoituskin pitäisi tehdä vielä tänään.  

Kirjoitustehtävä tuntuu tällä hetkellä lähinnä tylsältä. Se tulee viemään aikaa. Silti haluaisin tehdä sen reissullamme. Haluan toteuttaa sitäkin. 

Pakotettu asento. Voi ei. Tämä tehtävä on samaan aikaan ihan hirveä ja samaan aikaan puhuttelee niin paljon. 

Muistat varmasti, että sanoin silloin joskus, etten halua mitään nöyryyttävää. Miksi sitten olen miettinyt, että jos pistäisitkin minut suorittamaan iltarutiinia vaikkapa pornomekko päälläni, tappi pyllyssä ja pallo suussa. Enkä voisi muuta kuin olla paikallani juuri niin kuin sinä haluat. Pakotettu asento mahdollistaa toki kaiken tämän - ja paljon enemmän. Minulla on mukana pikkuisteluasu, musta mekko, jonka Muru tuomitsi bilemekoksi ja punainen bilemekkoni. Käsketkö minua olemaan pylly pystyssä bilemekossa kapula suussa samalla, kun katselet minua - ja ehkä kosketatkin - työnnät sormia sisääni ja puristat rintojani. Jos olen ollut tuhma, voit samalla kertoa sen ja kertoa miten tahdot minun olevan parempi. 

Olemme vielä hetken matkalla. Voi taivas, miten haluaisinkaan runkata itselleni orgasmin tässä, vieressäsi. Ja sekin on taas yksi juttu, jossa meidän tulisi parantaa. Vaadi minua pyytämään lupa. Äläkä aina anna sitä. Sitten saat rangaista minua taas. 

Tehtävistä

Rakas isi. 

Viime viikko oli tosi raskas. Oli töiden puolesta, mutta erityisesti, kun ei meillä ollut juuri ollenkaan aikaa toisillemme ja dynamiikka hoidettiin iltarutiinina, jossa olin narttusi ja panit minua rajusti. Tunsin miten paljon tykkäsit ajatuksesta, että olen narttusi ja siitä, että sait toteuttaa sitä puolta, mutta samalla se oli vaikeaa, kun tunsin hukkuvani arkeen, eikä meillä ollut juurikaan mahdollisuuksia puhua. Mutta sen haluan sanoa, että voi taivas miten onnellinen olinkaan sinä iltana, kun panit minua rajusti ja laukesit minuun. Silloin koin olevani juuri sitä, mitä minun kuuluukin olla. 

Vaan samaan aikaan tunsin myös suunnattomia epäonnistumisen tunteita. Tehtäväni jäivät kaikki tekemättä - tai sitten en merkinnyt niitä. En muistanut merkitä. Tai sitten hukkasin kokonaan otteeni koko asiaan. Monta kertaa ajattelin, että kaipaisin apuasi. Kaipaisin sitä, että muistuttaisit minua miten tärkeää olisi tehdä tehtävät - tai edes merkitä ne. Mutta ennen kaikkea puhumista. Miksi joku tehtävä jäi tekemättä? Mitä voisi tehdä, että saisin sen tehtyä? Olisin kaivannut läsnäoloasi, mutta en pystynyt olemaan läsnä edes itselleni. 

Ajatuksiani tehtävistä. 

Tehtäviä on melko paljon. Niistä kertyy helposti miinuspisteitä. Eilen oikeasti yritin tehdä tehtäviä, silti miinusten määrä oli melko musertava, kun sekä päivittäiset, että viikkotehtävät olivat yks kaks miinuksina pisteissä. 

Alistumismantra. En tiedä. Pitäisikö se ottaa osaksi iltarutiinia. Voisin nyt alkujaan lukea sen sinulle. Myönnän, että se tuntuu vaikealta, vaan tiedän, että se kiihottaisi sinua. Myöhemmin, joskus myöhemmin, voisit vaatia, että minun pitäisi osata se ulkoa. 

Asentoharjoitus. Teimme tehtävän tänään yhdessä. Se oli hyvä, vaikkakin vaikeaa. On hyvä, että autat minua. Ehkä joskus tulevaisuudessa asentoharjoitus voi olla hetki kouluttaa - ja myös brättäillä. 

Video-tehtävä tuntuu vaikealta. Ehkä siksi, ettei pitkään aikaan ole juurikaan tullut katsottua mitään. Tuntuu vaikealta löytää videota, jonka haluaisin sinulle näyttää. 

Rangaistuksen pohdinta-tehtävää on mahdotonta tehdä niin pitkään, kun et rankaise minua 😜. Jatkossa merkitsen sen tehdyksi aina, jos et ole viikon aikana rankaissut minua kertaakaan. 

Saatanan ääliö ja yksi pieni juttu

TAJUATKO SÄ SAATANAN ÄÄLIÖ, ETTÄ SÄ ET HALUA MUA!?

Hetkittäin musta tuntuu, että olen jo pari vuotta yrittänyt huutaa sulle näin. Milloin mistäkin syystä. Vaan sä olet sitkein pässinpää, jonka mä tiedän. Moni muu olisi luovuttanut aikaa sitten. 

Huusin niin, kun sun asunto oli juuri irtisanottu ja sun tavarat oli kannettu meidän kotiin. Sä tuumit vain jotain joo-joota ja pistit hyllyjä seinään Murun kanssa. 

Mä oon ollut varmasti maailman vaikein sub, kun oon kipuillut milloin mitäkin, enkä oo itsekään tiennyt kuka tai mikä mä olen. Oon paiskonut pantaa menemään, vaikka olen useamman kerran luvannut, että niin ei tehdä. Silti sä oot aina sanonut, et tuu syliin. Aina oot kuunnellut, vaikka aina mä en ole osannut puhua. Aina, koko ajan, joka kerran, sulle on ollut tärkeintä se, että miten mä voin. 

Yhtä ainutta kertaa näinä vuosina sä et ole sanonut puolta sanaakaan siihen suuntaan, että josko tää olis nyt tässä. Se on tosi hämmentävää, koska olisi epäilemättä ollut välillä helppo lyödä hanskat tiskiin. Samalla oon siitä tosi kiitollinen. Jos sä olisit ollut ees vähäsen kiikun kaakun siitä kannattaako tässä olla, niin en tiedä. Asiat olisi luultavasti olleet tosi tosi tosi paljon vaikeampia. 

Mutta niin. Sit olisi vielä yksi pikkuinen juttu. Sellainen pieni esine, jonka sä otit puheeksi, kun tavattiin toista kertaa. Muistan ikuisesti sen, kun yhtenä kesäiltana puhuttiin sormuksista. Mun sisuskalut meni aivan täysin solmulle. Niin pelottava ajatus se oli. 

Siitä on kulunut aikaa yli kaksi vuotta. Olemme sivunneet sormusasiaa monesti, mutta olen niin monta kertaa luistanut asiasta, että sä olet luultavasti luopunut jo toivosta. 

Tänään mä olen valmis myöntämään tämän. 

Oikeaa hetkeä tälle ei tule. Mua pelottaa ja tulee aina pelottamaan. Sormus on mulle se suurin lupaus - ja se lupaus on ikuinen. Mä pelkään, että teen sen taas kerran turhaan. Pelkään, että se lupaus ja luottamus petetään taas. Pelkään, että muhun sattuu. Pelkään, että mä menen taas rikki, enkä tiedä selviänkö siitä enää. Olen sanonut, että sä olet mun elämäni viimeinen yritys. Viimeinen mahdollisuus. Pelottaa. 

Lupaatko pitää mua kädestä, jos mä silti uskallan astua yli tän kynnyksen? Lupaatko pitää mua sylissä yöllä sittenkin, kun mä olen vanha? Lupaatko suojella mua ikuisesti, koska mä olen sun?

Sormus on se suurin lupaus. Sitä ei heitellä, sitä ei palautella, kun on vaikea hetki. Se laitetaan sormeen - ikuisuudeksi. 

Lupaatko? Mä lupaan.  

Fantasikoja, vko 40

Voi elämä miten pitkään me tällä kertaa rämmimmekään ties missä mutalammikoissa ja öisissä metsissä ennen kuin saimme paketin edes jollain tasolla nippuun ja käyntiin taas. Uskon, että nyt viimein - kaiken tämän kompuroinnin jälkeen - olemme tilanteessa, jossa molemmat ymmärrämme mitä vaatii se, että emme enää eksy toisistamme. 

Kävimme tällä viikolla läpi sovelluksen. Olin jo tosi vähällä luopua koko sovelluksesta, mutta sitten sinä keksit sen uudistuneen ja minä ihastuin kaikkiin ihaniin kinky-tehtävä ja rangaistusehdotuksiin, joita se tarjosi. 

Yhtenä uutena tehtävänä tuli mukaan fantasiasta kirjoittaminen viikoittain ja sillä tiellä olen liikkeellä nyt. Kuten arvata saattaa - tästä ei taida tulla ihan lyhyt tarina. 

Puhuimme leluhankinnoista, koska rangaistuslistalla on 30min gägin käyttö. Meillä on omissa varastoissa pallo- ja rengasgägit, mutta minun leukani kipuilevat pitkässä käytössä ja huomio menee liiaksi siihen. Siksi olemme puhuneet perinteisen suukapulan hankinnasta ja samalla nousi sitten esille kysymys - tarvitaanko muuta? Teippiä tilattiinkin juuri. Voi eih. Sitä kyllä odotan kovin. Että teippaisit minut tiukkaan pakettiin, antaisit olla, pistäisit odottamaan, tuottaisit kipua ja orgasmeja vuorotellen - ja panisit. Panisit niin paljon. Tosin suuhun et voi nyt panna pariin viikkoon, mutta sitten, kunhan terveyteni taas sallii, sitten lupaan ottaa sinulta suihin polvillani ihan joka ilta iltarutuaalinamme. 

En ole varsinaisesti miettinyt uusia leluja, mutta yksi jännä, kummallinen ajatus minulla on ollut mielenpäällä. Jostain syystä minua on alkanut kiehtoa ajatus isommasta anustapista. Sellaisesta, joka olisi siedettävissä, mutta jonka kanssa ei enää luultavimmin tehtäisi mitään. Sellaisesta, jonka voisit yhdistää odotusrangaistukseen ja siinä minä sitten olisin, iso tappi pyllyssäni odottamassa sinua. 

Hain nettikaupasta anustappeja ja löysin taas uuden ajatuksen. Mitä jos sittenkin tahtoisin hännän? Ajatus tuntuu tyhmältä, mutta huomaan viehtyväni päivä päivältä enemmän myös nöyryyttävistä ajatuksista. Mitä jos pistät minulle kaulapannan - ja hännän - ja käsket seurata kontaten kotonamme, kun olemme kahdestaan? Olenhan narttusi, jota saat käyttää ihan niin kuin haluat. Ja, joka tekee, mitä haluat. 

Voit uskoa, että leikkimme käyntiin lähteminen on tarjoillut minulle fantasikoja. Mutta nyt keskityn siihen, mitä ajattelen matkaltamme, jolla mahdollisuudet toteuttaa leikkiämme, ovat rajalliset. Erityisesti nyt, kun emme tiedä nukummeko makuuhuoneessa suljetun oven takana vai olohuoneessa keskellä kaikkea. 

Mutta vaihtoehdot huomioon ottaen mun haaveeni tälle reissulle on tässä:

• Haluan tehdä asentoharjoitukseni ainakin tänään, mahdollisesti myös huomenna. 
• Haluaisin illalla, kun todennäköisimmin katsomme yhdessä telkkaria, pitää tappia. 
• Muistatko, kun olemme puhuneet ulkona panemisesta. Myönnän miettiväni onnistuisiko se nyt? Ulkona on kylmä, tiedän sen, mutta se on osa juttua. Sinun ei tarvitsisi riisua kuin sen verran kuin on ihan pakko. Itse haluaisin kokea sen. Maata kylmässä kosteassa maassa, palella samalla, kun panet minua. 
• Iltarituaalin haluaisin suorittaa. Se on selvää. Jos nukumme makuuhuoneessa, se on helppo tehdä nukkumaan mennessä siellä. Jos ei… Pitää miettiä, että hoidetaanko iltarituaali poikkeuksellisesti ulkona - ehkä ilman riisumista tai sitten riisun vaatteet siksi hetkeksi, että saan sen hetken olla polvillani edessäsi. 
• Jos nukumme makuuhuoneessa, pakkasin varalta mukaan teipin ja hupun. Haluaisin, että teippaisit minut kiinni, peittäisit pääni hupulla. Pitäisit sylissä. Koskettelisit. Kaikessa rauhassa. 

Saavumme perille. Pitää lopettaa tältä kertaa. Rakastan Sua, kumppanini, isäntäni, isini. 

Pyhä vala

Tauko on ollut pitkä - kaikessa - kirjoittamisessa, leikeissä, dynamiikassa. Suhde on ollut ja pysynyt, vaikka ajoittain se onkin epäilemättä ollut vain ja ainoastaan Sinun ansiotasi. Olen kipuillut, olen käpertynyt itseeni, olen työntänyt Sinua pois ja ajanut ylitsesi kuvitteellisella (ja pinkillä) puskutraktorilla mennen tullen. 

Olen kaivannut. Sinua. Meitä. Itseäni. Leikkejämme. Dynamiikkaamme. Arjen tehtäviä, sääntöjä, kuria, mutta kenties kaikkein eniten varmuutta. 

Se on hassua. Kun lähdimme tälle tielle ja teimme ensimmäisen 24/7-sopimuksemme, se sopimus tuntui niin suurelta, vahvalta ja pyhältä asialta, että se sai minut uskomaan asioihin, joihin en muuten osaa edes ajatella uskovani. Uskoin meihin. Uskoin ikuisuuteen. Uskoin - myös itseeni. 

Nyt olen kompuroinut. Olen päättänyt dynamiikkamme aivan liian monta kertaa. Olen ajanut Sinut ahtaalle. Olen näyttänyt, etten taivu, jos en halua taipua. Toisaalta, se taisi valitettavasti olla tarpeen, jotta pääsimme eteenpäin siinä arjessa, jossa olemme tasavertaisia.

Olemme puhuneet paluusta 24/7-dynamiikkaan, vaikka minusta tuntuukin siltä, että oikeammin meidän on rakennettava meille uusi alku. Aiemmat yritykset eivät ole kantaneet. Olemme hukkuneet arkeen. Nyt jotain olisi tehtävä toisin. 

Olen sanonut Sinulle, että koen vaikeaksi ottaa tästä omaa paikkaani - päästää Sinua omaan rooliisi. Sanoin myös, että sinällään olen valmis tekemään sen, koska mitä muita mahdollisuuksia meillä on? Me molemmat kaipaamme dynamiikkaamme. 

Vaan. Suurin kysymys lienee se, että… Miten luodaan pyhä vala uudelleen, kun se on jo revitty ja murskattu mennen tullen? Miten antaa lupaus, johon luottaa? Minä tarvitsen sen. Tarvitsen varmuuden siitä, että suhteemme on jotain niin ainutlaatuista ja arvokasta, että halusi suojella minua menee kaiken muun edelle. Tarvitsen tiedon, että olen turvassa kanssasi ja se olotila on pysyvä. Haluan tietää, että riitän. Haluan uskoa, että olemme yhäkin ja aina ne maailman paskimmat polyamoriset, koska haluan tietää, että Sinä olet minun ja minä saan olla Sinun loppuelämäni, eikä siinä vain ole tilaa muille. Olen kipuillut ihan liikaa sitä, mitä kaikkea minun pitäisi Sinulle suoda. Haluan taitella siitä kivusta veneen ja päästää sen merille. Haluan tietää, että riitän, koska se, mitä meillä on, on lopulta kaikki mitä haluamme. Me kaksi - ja Muru. 

Lupaa minulle, että saan olla narttusi ja pikkuisesi aina. 

Lupaa, että suojelet minua kaikin tavoin. 

Lupaa, että rakastat, nyt, tänään, huomenna, torstaina, ikuisesti. 

Lupaa, ettet satuta - muilla tavoilla kuin niillä, joista yhdessä olemme sopineet. 

Lupaa. 

Ja minä lupaan olla narttusi. Aina. 

Roolini: Vaimo

Meidän 24/7-suhteemme ei ole oikein kunnolla päässyt edes alkuun missään vaiheessa. Matkan varrella on ollut aaltoja, joissa on hetken näyttänyt siltä, että nyt, nyt mennään. Vaan yksikään aalto ei ole kantanut. Hetkittäin olen menettänyt uskoni koko asiaan. Hetkittäin olen ajatellut, ettei tämä ehkä kuitenkaan ole meitä varten. 

Mutta sitten tapahtui jotain. Meillä on ollut riitaa. Ja yksi ihan käsittämätön sattuma suisti minut raiteiltani. Pohjalla on ollut paljon kiirettä, kuormitusta, stressiä. Se kaikki on varmasti ollut vaikuttamassa siihen, että olen ollut täysin hevonperse. 

Riidastamme olen kokenut pahaa mieltä pitkään. Olen tuntenut vastaavia tunteita myös aiemmin, mutten koskaan näin vahvana ja pitkään. Riidat, joissa olen sinulle todella kova, ovat jääneet vaivaamaan minua. Olen kokenut, että en olisi saanut.  En olisi saanut kohdella sinua niin. 

Viimeisin tapahtumaketju sai minut suunniltani. Suutuin, kun koin, että ohitit tunteeni. Sen jälkeen kieltäydyin palaamasta aiheeseen. Tilanne sai järjettömät mittasuhteet. 

Vaan siinä ohessa minut täytti tunne - jos suhteemme olisi sitä, mitä toivoisin sen olevan, voisit ottaa paikkasi ja päättää pyllyilyni lyhyeen. Todeta, että nyt tämä loppuu, tule syliin.  

Tämä ajatusketju ja ikävä dynamiikkaan sai minut miettimään, että mistä oikeasti löytäisimme työvälineet rakentaa se suhde, jonka haluamme. Ehkä ei niin yllättäen löysin itseni miettimästä taas roolejamme. 

Isin tytön rooli on sotkenut pakkaamme hitusen. Se kiehtoo. Se kiinnostaa. Minun on helppo liukua siihen. Kuitenkin lopulta minusta tuntuu, ettei se ole varsinaisesti se rooli( jonka haluaisin olevan vallalla isoimman osan aikaa. 

Vaan niin. Ihan yllättäen se pulpahti mieleeni. Roolit ovat rooleja. Olen sinulle isin tyttö silloin, kun sitä kaipaan. Olen isin tyttö, jos haluat minun olevan. Olen narttusi ja lelusi. Jotain, jota voit taivuttaa, kouluttaa ja muovata mieleiseksesi. 

Mutta ne ovat rooleja. 

Todellisuudessa olen vaimosi. 

Olen se vaimo, joka antaa sinulle luvan käyttää itseään, kun haluat, miten haluat. 

Se vaimo, joka antaa sinulle luvan satuttaa itseään niin kuin sinä haluat. Niin kuin juuri sinä siitä nautit. 

Olen se vaimo, joka haluaa alistua sinulle. Vaimo, joka tahtoo, että asetat rajat, rankaiset ja rakastat. 

Olen se vaimo, joka on narttu, lelu, isin tyttö - ihan niin kuin sinä haluat ja tarvitset. 

Saanko olla?

Roolit

 

Pohdin rooleja viimeksikin, mutta haluan jatkaa siitä nyt.

Ensisijaisesti uskon olevani sinulle jokin… jokin, jota olemme tähän asti kutsuneet Pieneksi, vaan en tiedä onko se sittenkään Pieni. En nyt enää, kun erottelu pikkuiselle Isin tytölle tuntuu tärkeältä.

Pieni ei ole pikkuinen. Pieni ei ole lapsi. Pieni on aikuinen kumppanisi, jonka tekemisistä ja nautinnosta sinä päätät. Pieni on kumppani, jota sinä käytät miten haluat ja milloin haluat. Käytät tyydyttääksesi seksuaaliset tarpeesi ja, johon kohdistat sadistiset tarpeesi. Jolle sinä annat tehtäviä ja määräät rangaistuksia. Mutta samalla huolehdit minusta, pidät minut turvassa ja pidät huolta, että minä toimin itseni ja perheemme parhaaksi.

Viime aikoina olen pienesti pohtinut voisiko Pieni olla sittenkin Narttu tai jotain muuta. Toisaalta en koe Narttua omakseni. Se ei kuulosta joltain sellaiselta, josta pidetään huolta. Se ei kuulosta kumppanilta, jota arvostetaan. Kääntöpuolena, kenties välillä tahtoisin olla juurikin Narttusi. Haluaisin sinun kohtelevan minua tavoin, joilla et ikinä parisuhteessa rakastasi kohtelisi.

Toisaalta. Yhtä selvästi kuin kuvittelen olevani sinun Pieni, tiedän olevani sinun Lelusi. Kun olen Lelu, olen vain ja ainoastaan sinun tarpeitasi varten. Siinä sinun ei tarvitse huolehtia tai välittää minusta mitenkään. Saat tehdä minulle mitä haluat, saat tyydyttää halusi ihan miten haluat.

Vaan nyt jostain on tullut uusi rooli, joka puskee esille sellaisella voimalla, että se hieman hämmentää. Minusta on kuoriutunut Isin tyttö. Se on hyvä rooli. Huomaan, että viihdyn siinä todella hyvin. Se varmaan liittyy osittain arjen kuormittavuuteen. On ihanaa päästää irti. Olla sinun pikkuisesi, jonka ei tarvitse ottaa vastuuta mistään. Käpertyä syliisi, imeä peukaloa ja kysellä tyhmiä rasittavuuteen asti. Olet sanonut minulle, että olet mielelläsi minulle Isi ja huolehdit minusta, mutta olet myös kertonut, että opetat minua olemaan vielä parempi Isin tyttö. Olet sanonut, että voit rankaista minua, koska olen ollut tuhma, tai kenties ihan siksi, että muistaisin myös jatkossa miten tärkeää on olla isille kiltti. Isi! Mä tiedän, että rangaistukset eivät ole sun vahvinta alaasi.

Iso kysymys tässä Isin tyttö-ajattelussa on ollut se, että miten se taipuu seksiin. Se tuntuu ajatuksena melko hankalalta. Huomaan hankaluuden jo vähän väistyneen. Erityisesti illalla väsyneenä tykkään olla se sinun Isin tyttö, jolle opetat ihan erityisiä juttuja. Olen yrittänyt etsiä tähän ajatteluun apua aihetta hivenen sivuavista videoista, mutta huomaan, että taidan törmätä niissä siihen haasteeseen, joka minulla on nyt näiden kahden Pienen roolin välissä. Vaikka onkin ihanaa olla välillä Isin tyttö, saan isommat kiksit asioista, joita Isäntä voi tehdä Nartulleen, mutta Isinä et niitä ikinä tekisi minulle. Mutta kyllä. Isin tyttö-maailma avaa sitten taas sellaisia ajatusketjuja, jotka muovautuvat aivan uusille urille Pienen tai Nartun maailman sivuun. Olemme puhuneet siitä voisitko sittenkin piiskata minua kädellä? Jollakin tapaa se Isin kädestä tai vyöstä saaminen kliseisyydestään huolimatta tuntuu tosi kiihottavalta. Tai ehkä sen Isin tytönkin voisi lähettää hakemaan metsästä ne risut, joilla saa pyllyn sopivasti punaiseksi.

Luulin aina, etten ole roolileikki-ihminen. Ehkä siksi vielä tuntuu vähän vaikealta kulkea tässä näiden roolien välimaastossa. Olemme kohta kulkeneet tätä yhteistä taivaltamme kaksi vuotta. Ehkä kenties vuoden päästä tämäkin asia on taas muovautunut selvemmäksi. Ja mukaan on aivan varmasti tullut jotain ihan uutta.

Koska minä rakastan sinua ihan mahdottoman paljon Isi.

Ja rakastan sinua Isäntäni. Rakastan.